recoveriX kuntoutuksella lisää elämänlaatua

 

Menneen syksyn ja alkavan talven  aikana olemme päässeet Fysio Centerillä mullistamaan käsitystämme siitä, mitä aktiivinen kuntoutus voi olla. Odotukset olivat toki korkealla sen pohjalta , mitä olimme kuulleet ja hieman nähneet koskien recoveriX-aivokuntoutusmenetelmää. Silti oli hieman vaikea käsittää mitä tapahtuu elektrodeja täynnä olevan myssyn, paljon erilaisia johtoja sisältävän laitteiston ja käsiä liikuttelevan näytön välillä. Mainoslausekkeessa lukee: ”Kuntoutusta ajatuksen voimalla”…häh?

Laitteisto saapui ja me, vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen tiimi Fysio Centerillä,  kouluttauduimme sen käyttämiseen. Innokkaat kuntoutujat aloittivat hoitojaksoja, ja kyllähän meillä fysioterapeuteilla oli myös perhosia vatsanpohjassa. Mitä tämä toisi tullessaan vai toisiko mitään? Olimme entistäkin uteliaampia kyselemään kuntoutujien tuntemuksia hoitosarjojen edetessä.

 

”Joo! Musta tuntuu, että mä tunnen mun käden, siihen on jotenkin rakentunut  yhteys! ”

” Käsi ei ole enää ollenkaan niin kipeä! ”

” Pystyn pitämään autoa ajaessa ratista ihan eri tavalla kiinni kuin ennen!”

” Saan syötyä itsenäisesti!” 

 ”Mun käsi nousee, pystyn moikkaamaan sillä ja pidän kättä apuna kun meikkaan!”

 ” Pystyn tarttumaan tavaroihin! Kaikkiin siis, myös irrottamaan otteen ja siihen en oo ennen pystynyt! ” 

 ” Se tulee kävelyyn mukaan, mulla on nyt myötäliike kun kävelen!”

 

Tässä vain muutamia esimerkkejä syksyn terapioiden tuloksista. Mielikuvaharjoittelun, sekä näön ja aktivoivan sähköärsykkeen kautta tulevan palautteen yhdistelmä todella toimii aivokuntoutuksessa.

Olemme osana suurta teknisavusteisen kuntoutuksen tulemista jo nyt voineet auttaa useita ihmisiä parempaan elämänlaatuun kipujen lievittyessä ja arjen sujuessa entistä paremmin kohentuneen toimintakyvyn myötä.

Tulevaisuudessa tavoittelemme kuntoutujillemme myös runsaasti lisää  henkilötyövuosia. Tämä mullistava, kuntoutujan omaan aktiivisuuteen perustuva harjoittelumuoto säästää jatkossa hoitavia käsiä, lisää työ- ja opiskelukykyisiä ihmisiä ja täten säästää yhteiskuntamme voimavaroja, sekä välillisillä että välittömillä taloudellisilla säästöillä. Puhumattakaan tärkeimmästä tavoittelemisen arvoisesta. Ihmisen oikeudesta täysipainoiseen elämään myös äkillisen sairastumisen tai tapaturman jälkeen.

 

Carita Nikkari

Vaativan kuntoutuksen koordinaattori, recoveriX-asiantuntija, fysioterapeutti

Fysio Center Jyväskylä Oy

Lue myös: recoveriX -aivokuntoutus 

Videoilta näet asiakaskokemuksiamme: