Fysioterapian ansiosta minä pystyn…

 

Pyysin tähän kysymykseen vastausta pitäaikaiselta asiakkaaltani Tiinalta. Hän kertoo oman tarinansa tässä blogikirjoituksessa.

Tänään 1.3.2018 jaetaan sosiaalisen median kanavilla fysioterapia-asiakkaiden tarinoita ympäri maailmaa. Sekä Suomessa, että muualla maailmassa on viime vuosina herätty huomaamaan fysioterapian vaikuttavuus ja sen mukanaan tuomat kustannussäästöt. Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että fysioterapia voi usein olla yhtä tehokas kuin kirurginen hoito. Lisäksi on tiedostettu, että fysioterapeutille kannattaisi hakeutua mahdollisimman nopeasti, ettei toimintakyky ehtisi huonontua liikaa. Tämän päivän aikana haluamme tarinoiden kautta tuoda fysioterapiaa lähemmäksi ihmisiä.

Tiinan tarina:

Fysioterapian ansiosta olen töissä!

Olen käynyt fysioterapiassa lähes viikoittain nyt 5 vuoden ajan. Sen ansiosta olen voinut jatkaa itselleni mieluista, keski-iässä hankittua uutta ammattiani tules-ongelmista huolimatta. Ensimmäisen kerran hakeuduin vastaanotolle oma-aloitteisesti, kun syntymäsekundat jalat alkoivat haitata arkielämää.

 

Fysioterapiakäynnit parantavat liikuntakykyäni vähentämällä kipuja, sekä lihasten ja nivelten jäykkyyttä. Käynnin jälkeen myös arkiaskareet kuten esim. kaupassa käynti ja siivous sujuvat helpommin. Fysioterapeuttini on tärkeä ja kärsivällinen luotettavan tiedon lähde erilaisissa oireita, sekä niiden syitä ja ratkaisuvaihtoehtoja koskevissa pohdinnoissani.

 

Käynnit ovat asiakaslähtöisiä ja keskenään virkistävän erilaisia – tehdyt harjoitteet ja muut toimenpiteet vaihtelevat kehon eri osien sen hetkisten tarpeiden mukaan. Koen, että fysioterapia on hyödyllistä ja tarpeellista, mutta sen lisäksi myös yllättävän hauskaa! Vuosien varrella lisääntyneet jalkaongelmat olivat ehtineet vähentää liikkumisen lisäksi myös liikunnan ilon lähes nollaan. On kiva pitkän tauon jälkeen mm. polkea pyörää, tasapainoilla yhdellä jalalla ja saada lisää voimaa jalkoihin.

 

Ehdottoman välttämätöntä fysioterapia on ollut kahden suuren lonkkaleikkauksen jälkeen – ilman ammattitaitoisia fysioterapeutteja työ- ja toimintakykyni olisi paljon nykyistä huonompi.

Kirjoittajat:

Fysioterapeutti Liis Kukkonen ja asiakas Tiina